Potilaana moniammatillisessa simulaatioharjoituksessa

PÄIVÄ POTILAANA
Torstai aamu alkoi hyvissä, mutta jokseenkin pienen sekasorron merkeissä. Tulevia sairaanhoitajia kulki siellä sun täällä, joista osa istui koneilla tehden lähetteitä potilailleen. Bioanalyytikoita tuli ja meni potilashuoneista toiseen näytteenottokärryjen tai EKG- koneiden kanssa ja muutamia fysioterapeutteja (?) saattoi bongata jos oli tarkkana. Potilashuoneet olivat jo lähes täynnä potilaista, joita puolet sairaanhoitaja-opiskelijoista ja muutama vapaaehtoinen esitti. Roolit tulisivat vaihtumaan  seuraavana päivänä.
Tehtävään, johon minut kutsuttiin (päivystyspotilas), pääsi aluilleen tunnin odottelun jälkeen. Nopeammin kuin normaalissa päivystyksessä, jeij!
Odotus oli sen arvoista. Kun minulle annettiin ”identiteetti”, sain 5 minuuttia aikaa sisäistää sen, ennen hoitajan saapumista.
Roolini oli: Kiukkuinen, joka tilanteen tullen karkaileva vanhus, joka ei halua olla sairaalassa – Täydellistä!
Hoitaja saapui ja kyseli nimellä minua. Vastasin vähäpuheisesti ja todettuaan henkilöllisyyteni, lähti hoitaja kirjaamaan minua systeemiin. Hoitajan silmä vältti ja otin hatkat.
10min myöhemmin harhailin paikalle, huomatakseni, että hoitaja oli etsinyt minua.
Tämän jälkeen hän ei päästänyt minua silmistään.
Minut saatettiin laboratorioon, jossa minulta otettiin verikokeita ja EKG. Luonnollisesti panin vastaan ja kyseenalaistin joka hetki, kun minulta otettiin näytteitä. Aina kun avasin suuni minulle perusteltiin hyvin, miksi kukin määritys tehtiin ja vakuuteltiin, että tämän jälkeen ei oteta määrityksiä. Pientä valkoista valhetta, mutta se toimi. Labrat sujuivat hyvin, ilman haavereita tai ongelmia. Henkilöllisyyteni varmistettiin ennen näytteenottoa ja EKG:tä – siitä pisteet! Asiallista toimintaa oli.
Seuraavaksi suuntana oli vuodeosasto, missä pääsin makoilemaan. Syynä tulosten odottelu ja lääkärin tapaaminen. En edelleenkään halunnut olla sairaalassa, joten pyrin lähtemään aina kuin mahdollista, joten minua jouduttiin pitämään silmällä jatkuvasti. Mikäli hoitaja oli lähdössä pois, pyysi hän toista hoitajaa katsomaan perääni, etten ottaisi ja lähtisi. Hienoa toimintaa siinä!
Lääkäri saapui vihdoin paikalle, jolle en luonnollisesti tehnyt muuta kuin jurputtanut. Hoitajat ilmoittivat lääkärille pakoyrityksistäni ja muusta käytöksestäni, ja tästä syystä minulle määrättiin rauhoittavia. Lääkärin poistuttua ja lääkkeen saatuani sairaanhoitajat saapuivat siteiden kanssa ja yrittivät sitoa minut potilasvuoteeseen, lääkärin määräyksestä. Pistin vastaan ja hoitajat luovuttivat. Uhattuaan viedä kenkäni ellen lopeta pakoilua, sai minut rauhoittumaan yhdessä annettujen rauhoittavien kanssa. Annettu rauhoittava annettiin olkavarren lihakseen oikeaoppisesti ja onnistuneesti. Päivä tuli rauhoittuessa täyteen ja tilaisuus päättyi.
Hieno kokemus. Kiitos!
Joona Stålhane

Vastaa