Tiedesuunnistusta

Tiedesuunnistus saapui tutustumaan koulutusohjelmaamme 8.-9.10.2012. Tiedesuunnistuksen tarkoituksena on lisätä lasten ja nuorten tietoa tieteestä, tieteen tekemisestä ja tieteen merkityksestä. Suunnitteluun käytimme yhden iltapäivän ja päätimme, että A-ryhmä on vastuussa maanantaista ja B-ryhmä tiistaista. Päivien ohjelma oli kuitenkin samanlainen.

Näytteenottoluokkaan keräsimme esille erilaisia näytteenottovälineitä: neuloja, putkia, viljelypulloja, lansetteja, yms. Halukkaat saivat nähdä laskimoverinäytteenottoa sekä sydänfilmin rekisteröintiä. Muutama innokas sai jopa mukaan oman sydänfilmin. Luokassa oli myös mahdollisuus mittauttaa hemoglobiiniarvonsa. Vierailijoilla oli mahdollisuus osallistua kilpailuun, jossa arvattiin, kuinka monta näyteputkea dekantterilasissa oli. Oikea vastaus oli 43 ja hyviä arvauksia saatiinkin paljon. Täysin oikein arvanneita ryhmiä oli kaksi ja heidät palkittiin herkkupalkinnoilla.

Histologian luokkaan oli järjestetty analytiikkaa kuvaavaa toimintaa. Mikroskooppeihin oli laitettu veren sivelyvalmisteita ja histologisia kudosnäytteitä. Valitsimme sinne muun muassa helposti tunnistettavan ihon ja kauniisti AB-PAS –värjätyn paksusuolen. Luokkaan tuotiin näytille myös bakteerimaljoja, joita rohkeimmat uskalsivat jopa haistella. Käsillä työskentelyä sai kokeilla diffin vedon ja pipetoinnin parissa. Diffin vetäminen todettiin vaikeaksi, mutta käsillä touhuaminen kuitenkin mukavaksi vaihteluksi. Pipetoinnissa eroteltiin plasma punasoluista.

Vierailijat saivat kokeilla pasteur-pipettejä ja ilmamäntäpipettejä. Aluksi kysyimme vierailijoilta ajatuksia, mitä bioanalytiikka on. Saimme hyvin erilaisia vastauksia. Monet tiesivät näytteenoton, mutta analytiikan monipuolisuus tuli yllätyksenä.

 ”En tiennyt bioanalytiikasta mitään, nyt
tiedän.” 
”En tiennyt, että sellaisia on.”
”Bioanalyytikko tutkii erilaisia ihmisestä
otettuja näytteitä.”
”Ajattelin, että bioanalytiikka on pelkän
veren tutkimista.”
”Ennen ajattelin, että jotain täällä tehdään
mikroskooppien ja näytteiden kanssa, mutta nyt sain paljon paremman kuvan tästä
alasta.”
”Pipetointi oli kiva ja sai oikeasti
pipetoida. Oli hieno nähdä iho mikroskoopilla. Kiitos.”
”Oli mielenkiintoinen ja opettavainen, avarsi
ajatuksia. Kiitos”
Omasta mielestämme päivät olivat onnistuneita ja tällainen puuhastelu oli mukavaa vaihtelua normaaliin koulunkäyntiin verrattuna. Vierailijaryhmät olivat aktiivisia. Lähes kaikki halusivat kokeilla itse, millaista työskentely laboratoriossa on. Saamamme palautteen perusteella myös vierailijat olivat tyytyväisiä järjestämiimme rasteihin.

Terveystori Ikaalisissa

Terveystori Ikaalisissa 9.5.2012

Päivä alkoi klo 7 koululta ja tavarat pakattiin auton perään. Kati ratissa ja Justiina, Paula, Muska ja Tiina kyydissä. Ikaalisten K-supermarket löytyi vain kerran neuvoa kysymällä- voihan se naislaumalla olla suht haasteellista ajaa Ikaalisten ainoaa pääkatua suoraan päästä päähän.

Määränpäässämme terveystorilla oli lisäksemme terveydenhoitajaopiskelijat mittaamassa verenpainetta ja tekemässä diabeteksen riskikartoitusta sekä fysioterapiaopiskelijoita tekemässä puristusvoima-, jalkojen lihasvoima- sekä tasapainoharjoituksia asiakkaille. Me teimme tuttuun tapaan verensokerimittauksia sekä kolesterolimittauksia.

Aamupäivä alkoi heti vauhdikkaasti ja asiakkaita riitti välillä jonoksikin asti. Meno oli varsin hyväntuulista ja leppoisaa, kuten asiakkaammekin. Iltapäivästä alkoi jo kovasti rauhoittua. Seuraava vilkkaampi vaihe olisi saattanut olla klo 16-17, jolloin työssäkäyvätkin olisivat ehtineet paikan päälle, Meillä tosin nokka kääntyi jo siinä vaiheessa takaisin kohti Tamperetta.

Tavarat riittivät ja laitteet toimivat. Kaikki sujui hyvin. Saimme monilta asiakkailta kovasti kiivotsta, että tällaista palvelua saa nopeasti myös kauppareissun aikana!

Mukava ja onnistunut päivä kaikin puolin!